Työnantaja soitti taas viimeviikolla ja kertoi, että meitä on tosiaan liikaa - nyyh! Tarjoisi työtä vakavissaan töitä Miehen koti paikkakunnalta. Työnantaja puhui kauniita: kehui ja kertoi miten tärkeä ja hyvä työntekijä olen ja miten tärkeää on, että juuri minä siirryn uudelle paikkakunnalle ja käytän osaamiseni paikkakunnan hyväksi. Kirjallinen sitoumus paikan vastaanotosta tarivitaan viikon sisällä.
No, kirjoitin sitoumuksen torstaina ja pää on aivan sekaisin. Ihmettelen mitä tulin luvanneeksi. Kiersin kodissani ympyrää ja ihmettelin miten paljon tavaraa onkaan kertynyt 10 vuoden aikana ja mistä ihmeesta saan kodin jonne me kaikki sovimme. Lapsille kerron asian ja alku vastustuksen jälkeen muuttaisivat uuteen paikkaan vaikka heti. Lapset ovat ihmeellisen optimistisia ja sopeutuvaisia.
Työt alkaisivat sitten 1.8.2008. Virallista nimitystä ei ole vielä tehty, joten on hiukan vielä odotettava, ennen kuin kerron kaikille läheisille ja x:lle.
On yhtä aikaa haikea ja onnellinen olo. Surullista jättää tämä kaikki tuttu ja turvallinen ja loikata uuteen tuntemattomaan. Toisaalta uusi tuntematon jännittää ja on toivoa täynnä. Mikä parasta työt odottavat paikkakunnalla, jossa on Mies.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti